sunnuntai 31. tammikuuta 2016

En ehkä ole kasvanut pituutta sitten vitosluokan, mutta onneksi sentään ihmisenä olen.

Siis sillai kaikki tuntuu aikuistuneen ja kukaan ei oo enää sellanen viaton pieni lapsi jollasena kaikki ne koulukaverit muistaa. On vaikee sisäistää että ne henkilöt ovat nyt töissä, opiskelemassa yliopistoissa tai ammattikorkeissa, ne asuu omillaan ja ovat tutustuneet uusiin ihmisiin, ovat parisuhteissa tai jopa naimisissa -- vaikka minullekin on käynyt aivan samoin. Vastahan myö leikittiin  välitunnilla kahden kuusen alla ja kuviteltiin että oltiin koiria. Vastahan myö mentii kaverin luo kylään pelaamaan CTR:ää ja kuunneltiin yhdessä Moon Kanaa. Vastahan sitä piti sanoa hyvästit ja että ollaan yhteyksissä.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Valkoinen sydän sykkii vielä

Tein muuten "salaisen" uuden vuoden lupauksen. Mä en koskaan tee uutena vuotena lupauksia.

Tein lupauksen, että saisin vuoden 2020 loppuun mennessä White Heartin valmiiksi. Sellainen realistinen tavoite koska koulut ja kaikki on vielä kesken.  Onneks oon jo vähän yli puolessavälissä(??) kun menin alkuperäisestä kässäristä poistamaan yhden turhan luvunki veks ja sillai. Mut eiks oiski aika hyvin jos saisin sen tehtyy 12:ssa vuodessa kun siihen on tähänkin asti mennyt 8 (joista viimeiset vuodet on ollu erittäin epäaktiivisia).

Lörpöttelen taas mutta ei kait siinä. Eiköhän kohta siis tule taas lissöö sivuja, wou!

Nyt nukkumaan.

Roastbite2016


+ unohin VRn opiskelijakortin kotiin joten maksoin normihinnan kaikista junista jee




Anteeksi tämä erittäin nopeasti piirretty ja editoitu merkintä. Sanon liikaa anteeksi, anteeksi.

PS. Lonkka on vieläkin kipeenä tai ainakin silloin jos kävelen yhtäjaksoisesti tyylii muutaman minuutin jess kivaa

PSS. Erityiskiitos Hannalle kun otit matkaan ja jätit Kouvolaan uuh!


perjantai 8. tammikuuta 2016

tasapohjaiset korkokenkämäiset buutsit ei käy näille säille


Määkii  varmaa teen jossain väliin jonkuu lomapäivityksen mitä tuli tehtyy jouluna sekä uutena vuotena yms. mutta se on sitte jossaan vaihees.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

en ole esteettinen



Andeeks piän tauko ja tämäkin vakituskakkailu. Välillä elämä on vaikeaa ja teen siitä entistä vaikeampaa.

Mut onneks kohta on sentään joulu!

tiistai 10. marraskuuta 2015

Abipäivää

Hanna tosiaan hoiti puhumisen samalla kun minä pidin turpani kiinni ja piirsin :::DD hienosti sä vedit!

Hakekaa meidän kouluun! 

Abipäivästäkin on jo... reilu viikko haha ha.


Tässä jopa todistusaineistoa: Saimaan AMK sai napattua videolle kun signeeraan yhden työn :--D


sarkasmia havaittavissa