(klikkailkaa isommaksi~)
Anteeksi että olen piirtämisen saralla ollut hieman epäaktiivinen, mieleni on ollut jossain ihan muulla planeetalla viimeaikoina.
Ja ellen kerkiä uutta merkintää tekemään, niin keskiviikkona lähden taasen Joensuuhun viettämään aikaa loppuviikoksi (because Joen Yö, ddduhh) ja palaan viimeistään maanantaina. Että ei tarvitse uusia merkintöjä odotella ainakaan viikkoon~
maanantai 26. elokuuta 2013
sunnuntai 25. elokuuta 2013
Kuinka vaikeaa onkaan lähettää viestejä joillekin
lauantai 24. elokuuta 2013
vlogausta # 2
Jaaa toinen osa~ Kiitän kaikista kysymyksistä!
Yritän saaha tehtyä lisää sarjiksia taas piakkoin~ uwu/
keskiviikko 21. elokuuta 2013
tiistai 20. elokuuta 2013
maanantai 19. elokuuta 2013
OMNOMNomnspiraalijuttujaOMN
(HEI jos ihmiset haluu oikeesti miun tekevän jonku vlogin tapaisen videon jossa on oma pärstäni ja ääneni niin saa heittää vaikka kysymyksiä joihin vastaisin tai jotain muuta mitä höpöttäisin kameralle EMT jos vaan haluutte, KWEH!)
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Pimeä Joki
meinasin oikeesti tehdä merkinnän mutta siitä olisi tullut ihan samanlainen kuin Tikrulla joten HEH MAHTAVA TILAISUUS MAINOSTAAA!
Eli siskoni Tiikeri pisti oman sarjisbloginsa, Raidallista, pystyyn. Käykää vilkaisemassa! :D
Mut joo siis Machinae Supremacy kuuluu ehdottomiin lempibändeihin ja nyt sain vihdoinkin nähdä ne livenä, jess!
Jos ette ole kuunnelleet, tässä bändin yksi ehdottomista tähtiraidoista jota suosittelen kaikille:

tagit:
derp,
MAINOSKATKO,
on ihanaa,
reissaan
perjantai 16. elokuuta 2013
torstai 15. elokuuta 2013
maanantai 12. elokuuta 2013
torstai 8. elokuuta 2013
OSTAKKEE KAIKKI POIES
Mainostan nyt täälläkin hävyttömästi että olen pistänyt Desusta jäänyttä tavaraa myyntiin!
Lukekaa journalini DAssa, sieltä löytyy kuvat kaikista tuotteista ja hinnoista. Jos on kiinnostusta ostaa, pistäkää notea tulemaan DA:ssa, heittäkää meikälle ask:ia tumblrissani tai lähettäkää sähköpostia osoitteeseen captaintiitu[at]gmail[piste]com.
Kiitoss!

tiistai 6. elokuuta 2013
tilapäivityspäivitystila
Tosi outoa olla taas asunnon ainoa asukas ja että pitää taas ostaa itse omat ruokansa, huhh. Noh, kunhan saan vielä pyöräni tänne puolelle kaupunkia ja siivottua ja tuon oven kuntoon niin sit ois BUENO~!
perjantai 2. elokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)